Etusivu

Tervetuloa portfolio sivustolleni! Olen Joona Laakkonen, 16-vuotias media-alan opiskelija Muhokselta. Pidän erityisesti Audiovisuaalisesta työskentelystä sekä video editoinnista, koska olen itse jo kauan harrastanut musiikin tekoa, sekä editoinut monenlaisia projekteja sketseistä musiikkivideoihin.

Tietoja minusta

Vapaa-ajalla teen musiikkia, sekä joskus pelailen myös tietokone pelejä. Olen jo pitkään pitänyt musiikin kuuntelusta ja sen tekemisestä. Vuonna 2010 nauhoitin ensimmäisen itsekirjoittaman biisin puhelimella, johon soitin samalla taustamusiikin kitaralla. Tuli noin 7 vuoden tauko kun en tehnyt ollenkaan omaa musiikkia, vaan kuuntelit pelkästään sitä. Vuonna 2017 aloin tekemään uudestaan musiikkia, jolloin siitä tuli harrastus.

Portfolio

Täältä löydät töitä, joita olen tehnyt!

Kirja kuvat

Kirjan kansien teon aloitimme sillä, että kaikkien luokassa piti kirjoittaa lapulle se, mistä halusi että heidät muistettaisiin. Kaikki jaettiin sen jälkeen muutaman henkilön ryhmiin ja yksi kerrallaan käytiin laput läpi ryhmän sisällä. Muut ryhmäläiset ohjasivat ja ottivat lappuun liittyen kuvia henkilöstä, jonka aihetta käytiin läpi. Myöhemmin kaikille jaettiin joku toinen henkilö. Minulle tuli Onni, jonka …

Oulu julisteet

Tein Illustratorissa ”Pen työkalua” käyttäen alkuperäisestä kuvasta muotojen avulla oman version. Pen toolia käyttäen otin alkuperäisestä kuvasta kuvan muodon ja täytin ne väreillä. Alkuperäinen kuva on kuva Nallikarin majakasta.

Ota yhteyttä

Puhelin: +358 44 3365575

Sähköposti: joona.laakkonen74@gmail.com